Siirry sisältöön

Juhlarahaston apurahahaku on avoinna

Valtiopäivätoiminnan 150. merkkivuoden juhlarahaston apurahahaku on avoinna 1.‑30.11.2026.

Apurahaa voi hakea venäjän kielen ja siihen liittyvän kulttuurin tutkimukseen, opiskeluun ja opetukseen sekä kulttuurityöhön ja harrastustoimintaan. Hakijoina voivat olla Suomessa asuvat tai toimivat henkilöt ja yhteisöt.

Tänä vuonna apurahoja on mahdollisuus jakaa yhteensä 400 000 euroa, ja ensimmäistä kertaa järjestetään myös kohdennettu haku pienille tutkimusryhmille.

Uudella kohdennetulla haulla Juhlarahasto haluaa kannustaa erityisesti hiljattain väitelleitä tutkijoita käynnistämään pieniä tutkimushankkeita, joissa hyödynnetään uusia aineistoja, tutkimusverkostoja ja näkökulmia venäjänkielisen kulttuurin ymmärtämiseen.

– Toivomme, että kohdennettu haku kannustaa tutkijoita tarttumaan ajankohtaisiin tutkimuskysymyksiin. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee entistä kipeämmin venäjän kielen ja venäjänkielisen kulttuurin ymmärrystä ja asiantuntemusta, sanoo Juhlarahaston johtokunnan puheenjohtaja Tomi Huttunen.

Juhlarahaston apurahaa on edelleen haettavissa ja jaossa myös kaikissa vakiintuneissa kategorioissa, kuten kielikursseihin, opintomatkoihin, opintomateriaalien ja metodien kehittämiseen, kulttuurityöhön ja harrastustoimintaan sekä tutkijoiden julkaisutoimintaan.

Juhlarahasto järjestää torstaina 5.11. klo 15.00–16.30 Zoomissa apurahainfon, jossa kerrotaan haettavista apurahoista, hakuprosessista ja uudesta kohdennetusta hausta. Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja niitä voi lähettää jo ennakkoon ilmoittautumisen yhteydessä.

Lue lisää

Tilaa uutiskirje