Toimittajan työ Venäjällä

Jäin juuri palkattomalle kirjoitusvapaalle Ilta‑Sanomista Juhlarahaston apurahalla. En ole hakenut kirjaprojektiin muita apurahoja, sillä olin alunperin ajatellut tehdä kirjan töiden ohella.

Kirjan tekeminen työllistää kuitenkin niin paljon, että tarvitsen parin kuukauden kirjoitusvapaan ja Juhlarahaston apurahahaku tuli juuri oikeaan aikaan, kiireisin aika kirjan teossa osuu tälle keväälle. Kirjan kustantaa Docendo, ja suunniteltu julkaisu on syyskuussa.

Kirja kertoo tavallisen suomalaisen maalaisperheen tyttären tarinan Venäjän‑kirjeenvaihtajaksi. Oma venäjän kielen osaamiseni juontaa juurensa viitasaarelaiseen kieltenopettajaan, joka innosti minut lukemaan venäjää 1980-luvun alussa.

Itse suhtauduin lukiossa venäjän opiskeluun hyvin neutraalisti, sillä minuun ei oltu iskostettu kotona Neuvostoliitto‑vihaa, eikä meillä puhuttu politiikkaa. Vanhempani olivat keskustalaistaustaisia pientilallisia. Oli ehkä hyvä, ettei minulla ollut ennakkoasenteita.

Ei venäjän kieli nytkään ole syyllinen siihen, että Putin on kaapannut maan. Venäjä on Putinin panttivankina tällä hetkellä. Koko maa on Putinin turvakoneiston hallussa ja sille on tavallisten kansalaisten vaikea tehdä mitään.

Venäjän kielen osaajia ja kulttuurin ymmärtäjiä tarvitaan jatkossakin Suomessa. Vaikka Venäjä muuttaisi muotoaan, se tulee silti jatkossakin olemaan siinä.

Ainakin minulle venäjän kielen osaaminen on ollut ratkaisevaa toimittajan ammatissani. Kielen osaamisen kautta olen pystynyt tekemään itseni tarpeelliseksi ja toivoisin, että minulla olisi paljon kollegoja tulevaisuudessa.

Olen asunut vuodesta 1990 alkaen eri jaksoissa yhteensä yli 11 vuotta Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Olin siellä vuodet 1990‑1993 ja 2007-2010, ja siinä välissä vuoden tai puolen vuoden jaksoja. Kun Allegro-juna alkoi kulkea vuonna 2010, ryhdyin pendelöimään Helsingin ja Pietarin välillä. Minulla on asunto Pietarissa, ja se on toiminut tukikohtanani.

Minulla on ollut työlupa vuodesta 1990 asti ja se on uusittu aina vuoden välein. Jatkoa luvattiin vielä syksyllä 2022, mutta hakemukseni on yhä edelleen väitetysti “prosessissa.” Se on Venäjän ulkoministeriön tapa sanoa, että lupaa ei tule, mutta heidän ei tarvitse silti tehdä virallista julkista päätöstä minun kohteluni suhteen. Työlupani Venäjälle loppui lokakuussa 2022 ja tulin Suomeen päivää ennen kuin viisumini päättyi.

Ehdin olla Venäjällä seuraamassa liikekannallepanon alkua ja sitä, kun Putin “liitätti” alueita Ukrainasta Venäjään. Sen jälkeen olen jatkanut työtäni Suomesta. Korona‑aika opetti sen, että etänäkin voi tehdä paljon asioita, mutta kun ei ole maassa, niin paljon hiljaisia signaaleja jää näkemättä.

Edelleen on paljon hyviä venäläisiä medioita, jotka toimivat ulkomailta käsin ja olen osallistunut hyödyllisiin seminaareihin. Koska ehdin asua maassa niin pitkään, jo Neuvostoliiton aikana, niin tunnistan Putinin selostuksissa tiettyjä narratiiveja. Kun esimerkiksi Suomeen liittyvän propagandan siemenet on kylvetty Venäjän mediaan, Kreml voi palata niihin aina myöhemmin.

Seuraan paljon Venäjän valtiollista mediaa. Kun sinne ilmestyy joku uusi satunnaisen oloinen väite, joka alkaa pompata silmiin, se on usein merkki siitä, että nyt aletaan vyöryttää jotain uutta narratiivia. Aikoinaan tällaista oli esimerkiksi seksuaali‑ ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva kritiikki.

Nyt Putin haluaisi perustaa suojavyöhykkeen Ukrainan suuntaan, ja hänen propagandistinsa puhuvat jo jopa Suomen suuntaan tarvittavasta ”sanitaarivyöhykkeestä”. Se ei ole sattumanvaraista.

Putin haluaa väitetysti aina “korjata” neuvostojohtajien “virheitä.” Kremlin propagandassa on ryhdytty vihjailemaan, että esimerkiksi Porkkalan vuokra‑alueen palauttaminen Suomelle oli yksi tällainen virhe. Nyt Venäjä kertoo tuovansa uusia joukkoja Suomen vastaiselle rajalle meidän Nato-jäsenyytemme vuoksi. Suojavyöhyketarinaa pohjustetaan siis jo meidänkin suuntaamme.

Putinilla on slogan, että Venäjän rajat eivät pääty mihinkään, mikä ei ole pelkkä iskulause, vaan tavoite. Venäjä pelaa kaksilla korteilla aina. Heitä vahvistaa se, että muualla syntyy kaaosta.

“Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin” julkaistaan tämän hetken tiedon mukaan syyskuussa. Yritän poimia kirjaan keikkojani, joista olen itsekin vasta myöhemmin ymmärtänyt, kuinka tärkeitä havaintoni ovat olleet. Mukaan tulee myös kiinnostava kuvaliite, jonka kuvista suuri osa on Mauri Ratilaiselta.

Olemme tehneet kirjaa yhteistyössä toimittaja‑tietokirjailija Anu Kuistialan kanssa. Hänellä on itselläänkin työkokemusta Venäjällä MTV:n kirjeenvaihtajana työskentelystä. Aluksi hän haastatteli minua kokemuksistani Venäjällä, auttoi ideoinnissa ja piti lankoja käsissään. Projektin edetessä huomasin, etten voi ulkoistaa Anulle omien arkistojeni ja muistojeni penkomista, vaan minun on kirjoitettava paljon myös itse.

Ongelma on lähinnä se, että mitä valitsen mukaan, kun kaikkea ei saa yhteen kirjaan. On paljon tutkijoiden tekemiä tieteellisempiä analyysikirjoja Venäjältä, itse lähestyn asiaa enemmän ruohonjuuritasolta, omien kokemusteni kautta.