“Ne eivät ole vain kauniita lauluja”

Kalevi Suopursu –artistinimellä keikkaileva Tomi Leppänen sai Juhlarahastolta apurahaa Bulat Okudžavan elämäkerran painokuluihin

“Kuulin yliopistolla vuonna 2008 c‑kasetilta ensimmäisen kerran yhden Bulat Okudžavan laulun ja tykästyin heti. Seuraavana vuonna professorimme järjesti karonkan, jonne päädyin esittämään Okudžavan musiikkia. Olin aiemmin katusoittanut suomenkielistä musiikkia, mutta nyt aloin Bulat-innostuksen myötä kehitellä tarinallista esitystä. Sain tuosta ensimmäisestä esiintymisestä hyvää palautetta ja nyt olen jo yli 15 vuoden ajan laulanut näitä lauluja.

Tiesin, että keväällä 2024 tulisi kuluneeksi sata vuotta georgialais‑armenialaistaustaisen Okudžavan syntymästä, joten hain ja sain Koneen säätiöltä kaksivuotisen apurahan levyn tekoon ja elämäkerran kirjoittamiseen. Levy-yhtiö Helmi Levyt julkaisi lopullisen tuotoksen keväällä 2024. Elämäkerran painokuluihin sain apurahaa Juhlarahastosta.

Bulatin elämäkerran julkaisun jälkeen minulla oli suuret odotukset, että tällainen pasifistinen teos kiinnostaisi kotimaista mediaa, mutta osa toimittajista sanoi suoraan, ettei tällaisena aikana pysty kirjoittamaan mitään Venäjään liittyviä kulttuurijuttuja. Kiitokset kuitenkin Rondo Classicille ja Soundi‑lehdelle, jotka tarttuivat aiheeseen.

Olen tämän vuoden aikana esiintynyt ahkerasti Okudžavan laulujen kanssa. Minulle on tärkeää kertoa tämän neuvostoliittolaisen lyyrikon ja prosaistin vaikeasta historiasta ja sodanvastaisuudesta. Esitän aina pari Bulatin sota‑aiheista laulua, joissa hän pyrki tuomaan esille totuutta ja antamaan uhreille oikeutta. Laulujen taustoittaminen on tärkeää, sillä Okudžavan runot eivät ole vain kauniita lauluja, vaan niissä on sanomaa ja lohtua.

Syksyllä olin esiintymässä Savonlinnassa ja yllätyin, miten sali oli täynnä yleisöä – suomalaisia, venäläisiä ja ukrainan pakolaisia. Silloin ymmärsin miten tällaisena vastakkainasettelun aikana on tärkeää esiintyä ja yhdistää ihmisiä. Osa yleisöstä tulee paikan päälle muistelemaan mennyttä, osa laulamaan mukana. Kiinnostavia ovat myös niiden ihmisten kertomukset, jotka muistavat Okudžavan Suomen‑esiintymisen vuodelta 1983.

Tällä hetkellä haaveilen, että kirjoittaisin teokseen jatko‑osan ja tekisin kirjastokiertueen. Tänä vuonna olen jo esiintynyt mm. Sodankylän, Joensuun, Kouvolan, Haminan ja Sysmän kirjastoissa. Kirjastot ovat minulle tärkeitä esiintymispaikkoja, sillä Okudžavan musiikki vaatii keskittymistä. Suurin osa esiintymisestäni on tarinankerrontaa, joka menee hukkaan meluisassa baarissa.

Pelkäsin etukäteen ihmisten reaktioita koko tähän projektiin, mutta olen saanut enimmäkseen hyvää palautetta. Muutama tosin on ihmetellyt sitä, miksi esitän tällaista yli puoli vuosisataa vanhaa musiikkia, kun tarjolla olisi myös elossa olevia sodanvastustajia. Osalle yleisöä vuonna 1997 kuollut Bulat Okudžava on vanhanaikainen hahmo, mutta omaan korvaani hänen musiikkinsa, sanansa ja sanomansa humaaniudesta, rakkaudesta, pasifismista ja ihmisestä ovat ajatonta kauneutta.”